Itäisen Suomen puutuoteklusteri-hankkeessa vahvistetaan puualan toimijoiden yhteistyötä ja verkostoitumista teollisen puurakentamisen edistämiseksi itäisessä Suomessa. Hankkeessa kehitetään puutuotealaa edistämällä teollisen puurakentamisen ratkaisujen yleistymistä, kehittämällä uusia innovaatioita ja materiaalin parempaa käyttöä teollisuudessa. Hankkeessa kehitetään uusia toimintatapoja ja uutta liiketoimintaa sekä nostetaan alan osaamisen tasoa. Hankkeen tuloksena syntyy monipuolinen itäsuomalainen puutuotetoimijoiden yhteistyöverkosto, joka tekee yhteistyötä monella eri tasolla.
Päähankkeen toteuttajana toimii Kuhmon kaupunki, Woodpolis. Osahankkeen toteuttajina ovat Koillis-Suomen kehittämisyhtiö Naturpolis Oy, Oulun Yliopiston Mittaustekniikan yksikkö (MITY) Kajaanista, Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy (XAMK) ja Luonnonvarakeskus (Luke) Joensuu ja Savonlinna.
Työpaketti 1: Itäisen Suomen Puutuoteklusterin organisointi ja yhteistyö
Työpakettia 1 koordinoi Kuhmon kaupunki/Woodpolis, mutta sen toteuttamiseen osallistuu kaikki toimijat. MITYn tehtäviä ovat:
- Osallistuminen Itäisen Suomen puuklusterin toteutuksen suunnitteluun ja aloittamiseen liittyviin tehtäviin.
- Osallistutaan Itäisen Suomen puuklusterin tapaamisiin ja tilaisuuksiin
- Edistetään oppilaitosyhteistyön laajentamista osaksi klusterin yrityslähtöistä yhteistyötä
- Ollaan yhteydessä Kainuun (ja mahdollisesti Nurmeksen ja Lieksan) yrityksiin, viestitään klusterin toiminnasta ja kerätään alueen TKI-tarpeita.
Työpaketti 2: Teollisen puurakentamisen liiketoiminnan ja kilpailukyvyn parantaminen, puun jalostusasteen nostaminen
MITY osallistuu työpaketti 2 osatehtävien T2, T3 ja T4 toteutukseen ja vastaa näiden tehtävien toteutuksesta.
2 T 2: Mittaustekniikan mahdollisuudet puurakentamisen ja puutuoteteollisuuden kehittämisessä
- Kartoitetaan mittaustekniikan tarpeet puurakentamisen ja puuteollisuuden toimijoilta kysely- ja haastattelututkimuksen avulla.
- Koostetaan esille nousseet mittaustarpeet ja selvitetään näihin liittyvät mittausteknologian tilanne (tutkimus- ja kaupallinen)
- Luodaan koosteraportti mittaustarpeista ja teknologioista.
2 T 3 Puurakentamisen arkkitehtuurin ja rakennesuunnittelun opiskelijoiden yhteistyön lisääminen yritysten kanssa
- Kartoitetaan Itä-Suomen teollisen puurakentamisen alalla toimivia yrityksiä ja selvitetään millaisia tarpeita heillä on arkkitehtien ja rakennesuunnittelijoiden osalle. Kehitetään heidän ja alueen puurakentamisen yrityksien välistä yhteistyötä.
- Selvitetään, miten arkkitehtuuria ja suunnittelua voidaan hyödyntää puurakentamisen kilpailukyvyn parantamisessa.
- Edistetään alan opiskelijoiden pääsyä opinnäytetöiden ja kesätyöpaikkojen avulla osallistumaan puurakentamisen suunnitteluun
- Kartoitetaan tietoja ja kokemuksia noin 10 vuoden aikana rakennetuista puu- ja hybridirakennuksista niiden omistajilta ja käyttäjiltä. Selvitetään mahdollisia kehitettäviä asioita, joilla voidaan kokemuksia vielä parantaa.
- Selvitetään suunnittelun menetelmillä ratkaistavia kilpailukykyä parantavia tekijöitä puurakentamisen yleistymiseksi.
- Vierailut ja osallistumiset puurakentamiseen liittyvissä tilaisuuksissa ja tapahtumissa.
2 T 4 Markkinavuoropuhelun kehittäminen kilpailukyvyn keinona
- Kehitetään markkinavuoropuhelua tilaajien, rakennusliikkeiden ja osatoimittajien ym. osapuolien kesken.
- Hankkeessa tutustutaan markkinavuoropuhelulla toteutettuihin kohteisiin ja haastatellaan niihin osallistuneita osapuolia hankinnan vaiheista ja kokemuksista, sekä miten se on vaikuttanut lopulliseen rakennuskohteen valintaan.
- Haastatellaan osapuolia, jotka eivät ole kartoituksiin osallistuneet tai muutoin eivät ole olleet tyytyväisiä markkinavuoropuheluprosessiin. Heidän näkemysten perusteella analysoidaan vastauksia ja etsitään ratkaisuja toiminnan kehittämiseen. Haastateltavat tahot voidaan valita hankkeen toteutusaluetta laajemmin koko suomen alueelta.
- Laaditaan kehittämisehdotuksia markkinavuoropuhelun toteuttamiseen. Hankkeessa selvitetyt johtopäätökset julkaistaan ja niistä tiedotetaan julkisten hankintojen tekijöille ja toteuttajille. Tietoa levitetään mediassa, sähköisissä järjestelmissä ja aiheeseen sopivissa tilaisuuksissa.
Työpaketti 3: Teollisen puurakentamisen viennin edistäminen
Työpaketti 3 päätoteuttajana toimii Kuhmon kaupunki/Woodpolis, mutta kaikki toimijat osallistuvat työpakettien toimintaan. Työpaketti jakaantuu kolmeen osatehtävään T1-T3 ja MITY osallistuu työpaketin tehtäviin seuraavilla toimenpiteillä:
- MITY tukee vientikoordinaattorin tehtävää oman toiminta-alueen tarpeiden kartoituksessa ja tiedon keräämisessä
- MITY tukee hanketta omien verkostojen kautta (esim. Berry+, Vanguard Initiative)
Työpaketti 4: Viestintä, vaikuttaminen ja hankkeen tulosten hyödyntäminen
Työpaketti 4 sisältää kolme osatehtävää, joiden toteutuksesta vastaa Kuhmon kaupunkin/Woodpolis. Kaikki toimijat osallistuu työpaketin toimenpiteisiin.
MITY tehtäviä ovat:
4 T 1 Viestintäsuunnitelma ja viestinnän työkalut
- MITY osallistuu päätoteuttajan kanssa viestintäsuunnitelman tekemiseen ja viestinnän työkalujen valintaan.
4 T 2: Viestintätoimenpiteet
- Toteutetaan viestintätoimenpiteet viestintäsuunnitelman mukaisesti MITYn ja yhteistyökumppaneiden viestintäkanavia hyödyntäen.
4 T 3: Hankkeen tulosten hyödyntäminen
- MITY osallistuu hankkeen tulosten hyödyntämiseen ja tekee yhteistyötä toimialan yritysten kanssa.
- Suunnitellaan sisältöä seuraaville 1–2 hankkeelle, tämän hankkeen aikana esille tulleista yritysten tarpeista ja toiminnan pullonkauloista.
hanke luotu 13.09.2024
Aihetunnisteet