Wooden Network Bothnia

SIIRRY HANKKEEN SIVULLE »

HANKESUUNNITELMAN TIIVISTELMÄ:

Mustasaaren kunnan keskusta Sepänkylä (Vaasan Pohjoispuolella) koki ison muutoksen, kun valtatie 8, joka ennen hallitsi aluetta, siirtyi ja vanha valtatie muuttui kaduksi.

Alueelle laadittiin uusi kaava ja Sepänkylän keskustaa tiivistetään kaavan mukaan 22 kerrostalolla.

Mustasaaren kunnalla on tavoite edistää puukerrostalojen rakentaminen alueelle.

Tällä hetkellä on olemassa konsortio joka haluaisi aloittaa ensimmäisen kerrostalon rakentamisen. Esteenä on alan verkoston aukkoja, sekä teollisen puurakentamisen kannattavuus hankkeissa.

Tämän hankkeen avulla saataisiin kokeilla Pohjanmaalla teollisen puurakentamisen ratkaisut, luoda yhtenäinen arvoketju, sekä paikata aukot Pohjanmaan puurakentamisen verkostossa.

Mustasaaren kunnan Sepänkylän keskustaan halutaan toteuttaa puukerrostaloa yhteistyössä JAKE Bygg Rakennus rakennusliikkeen kanssa. Puukerrostalohankkeessa kehitettäisiin samalla Pohjanmaan alueellinen puukerrostaloverkostoa yhteistyössä alueen toimijoiden kanssa. Tavoitteena on hankkeen kautta saada alueen teollisen verkoston puutteet ja aukot korjatuksi, ja saada paikallisen verkostokoneiston käyntiin monistettavuuden mahdollistamiseen. Tällä tavalla saisi monistettavuuden kautta puukaupunkia valtatien tilalle Sepänkylä keskustassa.

PÄÄTAVOITTEET:

Hankkeen päätavoite on poistaa esteet saada ensimmäinen puukerrostalo toteutettu Sepänkylän keskustan alueelle.

Hankkeen välitavoitteet ovat:

Vahvistaa Pohjanmaan puukerrostaloihin liittyvä osaaminen.

Vahvistaa Pohjanmaan puukerrostaloverkostot monistettavuuden mahdollistamiseen.

Vähentää puukerrostalojen toteuttamisen riskit ja kustannukset Pohjanmaalla.

Vahvistaa asiakkaiden luottamus ja tietämys puukerrostalojen suhteen.

Toteuttaa ensimmäinen digitaalinen huoltokirja puukerrostaloille ja sen kautta vahvistaa puukerrostalojen huollon ja ylläpidon osaamisen.

KESKEISET TOIMENPITEET:

Hankkeen tehtävät jakautuvat 3 eri työpakettiin:

1) Verkostorakentamien

2) Suunnittelu

2.2)Toteusvaihe

3.1) Viestintä

3.2)  Virtualinen PUU-asuntomessu

 

Lisätietoja:

Tobias Asplund, Aluepäällikkö Jake Rakennus Bygg Oy, 040-9619372 tobias.asplund@jakerakennus.fi 

Jonny Asplund, Myyntipäällikkö Jake Rakennus Bygg Oy, 040-8613005 jonny.asplund@jakerakennus.fi 

Daniel Lönnqvist, Kehitys-ja Laatupäällikkö Jake Rakennus Bygg Oy, 040-1561859, daniel.lonnqvist@jakerakennus.fi 

Mikael Alaviitala, Kehitysjohtaja, Mustasaaren Kunta, 044-7271210 Mikael.Alaviitala@korsholm.fi 

Henna-Maija Sumuvuori, Elinkeinopäällikkö, Mustasaaren Kunta Korsholm, 044-4249109 henna-maija.sumuvuori@korsholm.fi 

Göran Paro, Toimitusjohtaja, Korsholm Bostäder, 040-0188083 Goran.Paro@korsholm.fi  

Jukka Hakala, Pohjanmaan Expo, 0400-669 600 jukka.hakala@pohjanmaanexpo.fi  

Mauritz Knuts, Vasek, 050-3068419, mauritz.knuts@vasek.fi 

 

hanke luotu 16.11.2020hanke valmistunut 02.08.2023

Aihetunnisteet

PuuelementitPuuverkostoWood networkCLTCross laminated timberPuusta pohjanmaallasepänkyläsmedsbyjakemustasaarikorsholmkestävä rakentaminenhybriidi rakentaminen